Meidät oli kutsuttu syömään Ravintola Lasipalatsiin, jossa en ole koskaan ennen käynyt. En tiedä miksen ole, ehkä sijainti on liiankin keskeinen. Ovien ohi kävelee, muttei koskaan mene sisään, paitsi nyt talvisena maanantai-iltana, kun vihdoin astuimme sisään ja suunnistimme yläkertaan.
Puitteet olivat mukavat joskin omaan makuuni hieman turhan kolkot, vaikka funkkiksesta pidänkin. Meillä oli jo kova nälkä ja salissa leijui ihana blinien tuoksu. Lasipalatsissa on Bliniviikot 5.1.-2.4.2015 jolloin voi valita alkupalaksi vain yhden blinin tai ottaa ”Syö niin monta bliniä kuin jaksat” – annoksen.
Palvelua sai odottaa hävyttömän kauan. Tarjoilija kaatoi kaikille alkuun vettä metallikannusta, tämän jälkeen hän aikalailla katosi. Vettäkin piti erikseen pyytää lisää. Onneksi alkuun tarjoiltiin pieni leipäkori, koska nälkä vain kasvoi tuoksujen tulviessa saliin. Ravintolassa oli yllättävän paljon asiakkaita maanantai-illaksi, meidänkin pöytäseurueessamme lähemmäs kymmenen. En tiedä johtuiko kenties tästä että tarjoilijat tuntuivat olevan hieman hukassa.
Kun vihdoin saimme tilauksen sisään, alkoi uusi odotus. Ensimmäisenä tuotiin blinilautaset niitä tilanneille. Usea meistä otti ”Syö niin monta bliniä kuin haluat, kuudella lisäkkeellä”. Lisäkkeet olivat muikunmätiä, sipulia ja smetanaa, graavilohitartaria, metsäsienisalaattia ja marinoitua sipulia, vuohenjuustokreemiä ja punajuuri-omenasalaattia, katkarapuskagen sekä suolakurkkuja, hunajaa ja smetanaa.
Ensin tuotiin lautanen jossa oli pelkät lisukkeet, tarjoilijat menivät sekaisin siinä kelle meni allergia-annos. Huomasimme itse virheen kun yksi annos näytti erilaiselta ja kysyimme asiasta. Tarjoilijat eivät tuntuneet tietävän koko annoksesta mitään, joten päättelimme keskenämme kelle se kuuluu. Itse bliniä piti vielä odottaa erikseen, siinäkin kesti. Kun vihdoin saimme kukin yhden blinin, suoraan pannulta tarjoiltuna, mietin mistähän niitä saa lisää kun annos kuitenkin oli ”Syö niin monta bliniä kuin haluat”.
Meidän blinejä tilanneiden odotus oli kuitenkin pientä verrattuna niiden ihmisten odotukseen jotka tilasivat jotakin muuta à la carte listalta. He istuivat ja odottivat kun me söimme blinejä jotka olivat yllättävän kovia, niitä olisi voinut käyttää frisbeenä. Itse pidän enemmän pehmeistä ja kuohkeista blineistä, nämä olivat todella tuhteja ja äärimmäisen rasvaisia. Olisin kuitenkin jo pian halunnut toisen, mutta tarjoilijaa, saati blinejä ei näkynyt mailla halmeilla, kunnes huomasin että viereiseen pöytään vietiin jossain vaiheessa lisäblinejä. Viittilöin tarjoilijan meidän pöytäämme jossa istui jo ainakin neljä tai viisi ihmistä blinilautaset bliniä vailla. Hieman parempaa huomiointikykyä toivoisi varsinkin tällaisen annoksen kanssa, jossa on tarjoilijan varassa sen suhteen, milloin blinejä saa lisää. Ei ole mukavaa istua ja odottaa ja joutua vieläpä erikseen pyytämään palvelua jonka pitäisi pelata automaattisesti.
Blinitarjoilija oli eri kuin varsinainen oma tarjoilijamme, kivikasvoinen mies, joka ei juuri hymyillyt. Hän taisi olla hieman väsynyt, koska tarjoillessaan valkoviiniä hän meinasi ensin viinilasin sijasta kaataa viinin pullosta suoraan wine cooleriin. Tarjoilija huomasi että me huomasimme ja tällöin hän hieman nauroi, tämä tuntui sekä huvittavalta että samalla mukavalta, mies osasi hymyillä. Tuota hymyä ja hieman iloisempaa asennetta olisi vain mielellään nähnyt enemmänkin.
Ravintola Lasipalatsin sivuilla lukee, että heidän palvelulupauksensa on: ”Tervehdimme Sinua aina iloisesti ja aidosti! Palvelemme Sinua henkilökohtaisesti, ammattitaidolla ja tunteella!” Tämä on sinänsä outo lupaus, sillä miten muutenkaan he tervehtisivät kuin aidosti? Epäaidostiko? Eikö tällaisen pitäisi olla itsestään selvää? Sinänsä saamamme palvelu oli varmaankin erittäin aidosti suomalaista, iloisuudesta tai tunteesta en niinkään tiedä. Tietenkin ulkona oli kylmää ja märkää, sillä onhan nyt talvi ja auringonpaistetta vähän. Ehkä tarjoilijan pitää kävellä työvuoronsa päätyttyä kotiin. Korsoon. Ehkä hän oli unohtanut ottaa aamulla D-vitamiinipillerin ja vaimo oli laittanut mukaan väärät kengät, ne jotka vuotavat. Tai ehkä tarjoilija oli syönyt tauollaan pari kylmettynyttä bliniä eikä kyennyt juuri puhumaan saati hymyilemään kun tuntui että rasva puskee ulos otsasta. Mistäs me tiedämme mitä muiden ihmisten elämään kuuluu tai mitä he käyvät päivittäin läpi.
Kun ensimmäinen blini oli iskeytynyt mahanpohjaan, tuntui jo hieman raskaalta. Ehkä onkin ravintolan puolelta suunnitelmallista, että tarjoiluun jätetään tauko, jotta ruoka ehtii laskea, eivätkä ihmiset jaksakaan syödä lainkaan niin monta bliniä kuin haluaisivat. He syövät vain sen mitä kykenevät. Minun kuntoni loppui kahteen. Päällisistä ehdottomasti paras oli katkarapuskagen, seuraavana graavilohitartar, myös marinoidut sipulit olivat hyviä. Sienisalaatti oli kuitenkin hieman mautonta ja myös punajuuri-omenasalaatilta jäi kaipaamaan enemmän. Suolakurkut vaikuttivat hieman nahistuneilta. Kokonaisuus oli kuitenkin mukava, koska siinä oli niin montaa eri sorttia makuja, kotona kun ei yleensä jaksa blinien seuraksi laittaa ihan niin montaa erilaista lisuketta.
Jossain vaiheessa toista bliniä, kun muiden ruokien tilaajat eivät edelleenkään olleet saaneet annoksiaan, joku kävi kysymässä asiasta. Vastaus oli että he koittavat tarjoilla ruuat samaan aikaan sen mukaan miten ihmiset ovat tilanneet alkupaloja. Vastaus oli absurdi, koska kukaan seurueestamme ei ollut tilannut alkupaloja. Tämä on asia jota en todellakaan ymmärrä, jos huomataan että ollaan kämmätty, miksei sitä voida rehellisesti myöntää, pahoitella asiaa ja tarjota asiakkaalle vaikkapa ilmaista juomaa, jälkiruokaa tai muuta, osoituksena siitä että asiakas on heille tärkeä? Tällainen pieni asia, joka ei ravintolalle paljoa maksaisi, on ainakin minun mielessäni aina ollut ns. Make it or break it -hetki, se kertoo selvästi sen kannattaako kyseiseen paikkaan enää koskaan tulla uudestaan ja kannattaako sitä suositella ystäville. Välinpitämättömyys tai selittely ovat pahimpia, ystävällisyydellä ja pahoittelulla saa jo pisteitä ja muulla huomioimisella siihen päälle todellista plussaa. On surullista miten huonosti tällainen istuu suomalaiseen ravintolakulttuuriin. En tiedä mikä kumma siinä on niin vaikeaa. Onneksi toki positiivisiakin kokemuksia on vastaavista tilanteista ja nämä ravintolat ovatkin sellaisia, joihin tulee mentyä aina uudestaan.
Siinä vaiheessa kun blinien syöjät olivat jo melkein lopettelemassa, tulivat muut annokset vihdoin pöytään. ”Fileetä Sallan villiporosta, paahdettua maa-artisokkaa ja tyrni-sipulihilloketta” kuulostaa paljon paremmalta annokselta kuin miltä näyttää. Koristerehut olivat jo nuupahtaneita, en tiedä oliko ne laitettu annoksen päälle sellaisina, vai oliko lautanen odotellut jossain lämpölampun alla aivan turhan kauan. Annoksen tilaaja ei ollut tyytyväinen makuunkaan, oli kuulemma pettymys. Tämä lienee ekstraharmillista kun on joutunut nälissään odottelemaan ja katselemaan muiden syömistä, sitä toivoisi tietenkin että odotus olisi edes vaivan arvoinen.
Jälkiruokaa emme enää jaksaneet koska tuntui kuin vatsanpohjassa olisi ollut betonia. Oli aika sanoa hyvästit. Ilta oli silti onnistunut lähinnä erinomaisen seuransa ansiosta. Seuraavaksi suuntaamme kuitenkin syömään johonkin toiseen ravintolaan jossa on toivon mukaan hieman enemmän tunnetta ja ymmärrystä palvelusta.
Fork-it-to-me 