Syömässä: Ravintola Wanha Mylly

Torstai-iltana Herttoniemen kartanolla hämärtää ja kaikki näyttää harmaalta. Navigaattori neuvoo hieman harhaan, mutta löydämme silti perille. Parkkipaikalla on muutamia autoja, niiden vieressä oransseja työmaatolppia. Kartanorakennus, rapistuvine alaosineen, näyttääkin kieltämättä siltä, että se kaipaisi hieman remonttia.

Kartanon vieressä on vanha pehtoorin talo jossa toimii Ravintola Vanha Mylly. Olemme kuulleet paikasta lähinnä hyvää, joten odotukset ovat korkealla. Astumme sisään, jossa saamme hieman hitaan vastaanoton, meidät ohjataan ikkunan viereiseen pöytään. Ravintolan sisäpuoli yllättää, ulkoa idyllinen, punainen puutalo on sisältä kolheron yksinkertainen ja vanhahtava. Tuntuu kuin tekisi aikamatkan 90-luvulle, pintoja ei varmasti ole uusittu sen jälkeen. Tuolit ovat omituisen lohenpunaisia ja joissakin kohtaa seinillä on tahroja. Pöytäliinat ja kattaus ovat siistejä.

Tilaamme kolmen ruokalajin menun, jossa alkupalana on Katkarapukimara, pääruokana Härän sisäfilettä, pippurikastiketta, maalaisranskalaisia ja salaattia ja jälkiruokana Talon täytekakkua. Meidän lisäksemme ravintolassa on kolme pöytäseuruetta joista kaksi puhuu ruotsia. Ensimmäistä ruokalajia ei tarvitse odottaa kauaa, Katkarapukimara osoittautuu Toast Skageniksi saaristolaisleivällä. Alkupala on erinomainen, lämmin leipä on juuri sopivan ohut ja ihanan rapeaksi voissa paistunut, katkarapupäällistä on runsaasti ja sen maut ovat tasapainossa. Onnistunut alku antaa ehkä odottaa liikaa ja osoittautuu tämän menun osalta lähinnä one hit wonderiksi, koska siitä eteenpäin tarjottavat annokset ovatkin lähinnä pettymyksiä.

Odotellessamme pääruokaa, alkaa ulkona olla jo aivan pimeää. Ikkunan ulkopuolella oleviin vanhoihin puutikkaisiin on kieritetty ulkovaloja, jotka loistavat tunnelmallisesti. Pihalla pomppii yksinäinen citykani. Muuten maisema on ankea, osittain lumisen pellon takaa pilkottaa kerrostaloja, mutta koitan kuvitella miten erilaiselta kaikki varmasti näyttää kesällä. On todella harmi ettei ravintolan sisätiloihin ole saatu samaa lämpöä ja tunnelmaa mitä pimeässä hohtavat ulkovalot tuovat. Jos sisustusta ja värimaailmaa hieman uusittaisiin ja mukaan tuotaisiin paremmin vanhan rakennuksen henkeen sopivia huonekaluja tai muita visuaalisia elementtejä, paikka voisi olla aivan erilainen.

Vessassa käydessä huomaan että siellä tuoksuu puhtaalta, mutta ovenpielet ovat ällöttävän nuhruiset ja lukko aivan remppa, mietin aukeaakohan se jos sen kerran laittaa kiinni. Pääsen onneksi ulos ja takaisin eteisaulaan, jonka seinillä on kehystettynä vanhoja lehtileikkeitä, joissa Vanhaa Myllyä kehutaan. Tuntuu kuin aika olisi ajanut paikasta ohi. Tässä vaiheessa kuitenkin vielä odotan innolla pääruokaa, joka jo heti eteen saapuessaan näyttää siltä, että kyseessä ei tule olemaan menestys.

Sisäfile on kasa ohuita siipaleita jotka on hukutettu kastikkeeseen. Maalaisranskalaiset ovat aivan tavallisia ranskalaisia, joista väkisinkin ihmettelee mistä ne ovat mahtaneet saada pramean maalais-etuliitteensä. Ehkä se juontaa juurensa siitä, että ranskanperunat tarjoillaan kartanon vieressä, puistomaisessa ympäristössä. Toisaalta tällä logiikalla, kaikki mitä syömme kesäisin mökillä, olisi aivan supermaalaista. Söisimme niin maalaisperunoita kuin maalaisporkkanoitakin, metsästä poimisimme maalaismustikoita ja järvestä onkisimme maalaiskalaa. Jos tämä on vain sanahelinää ja tapa saada annos kuulostamaan paremmalta kuin onkaan, taktiikka toimii vain siihen asti kun maalaisranskalaisia ei vielä näe edessään.

Ranskalaiset eivät kuitenkaan ole ainoa pettymys pääruoan osalta. Sen lisäksi että liha ei maistu aivan tuoreimmalta mahdolliselta, annoksessa lisukkeena oleva salaatti on lautaselle kaadettua, totaalisen ankeaa pussisalaattia, jonka päälle on hipsautettu hieman persiljaa ja valutettu samanlaista salaatinkastiketta kuin kaikissa lähiö-ostareiden kebabpaikkojen take-away annoksissakin. Kebab-annosten salaateissa on kuitenkin yleensä lisäksi edes muutama viipale tomaattia ja kurkkua, tässä salaatissa ei ole mitään ylimääräistä ja tuntuukin että kokilta on lisukkeiden osalta mielenkiinto ja motivaatio loppunut täysin kesken. Jos annokseen laitetaan mukaan salaattia, voisiko se kenties olla jotain muuta kuin suoraan pussista lautaselle kaadettua? Voisiko siihen lisätä jotakin tai voisiko edes kastike olla hieman omaleimaisempaa? Jos salaatti on kustannuskysymys, voisiko lisäkkeeksi miettiä vaikkapa mieluummin juureksia, joista saisi erittäin hyvää edullisesti? En tiedä mitä ajatella, ihmettelen miten Vanha Mylly kehtaa tarjota tällaista niillä hinnoilla jotka heillä on. Hinta-laatusuhde ei tässä todellakaan kohtaa. Jos listalta tilaisi erikseen Pippuripihvin, pippurikastikkeella ja maalaisranskalaisilla, hinta olisi 29,50 euroa. Lähes kolmenkympin listahinnalla pitäisi saada jotakin todella paljon parempaa ja loppuun asti mietitympää kuin mitä me saimme.

Tunnelma lässähtää ja ikkunasta vetää. Pöydälle tuodaan tuikkukuppi jossa steariini on valunut ja sotkenut kupin toisen puolen. Ehkä sitäkään ei ole putsattu sitten 90-luvun. Mietimme minkähänlaista Talon täytekakku mahtaa olla, onko se illan pelastus vai floppi. Tarjoilu toimii nopeasti ja on perusystävällistä. Ravintolassa ei tietenkään ole paljoakaan syöjiä, joten kiirettä ei ole. Saamme jälkiruoat eteemme hyvinkin pikaisesti. Kakku näyttää heti ensisilmäyksellä siltä että se ei todellakaan ole itse tehtyä, vaan pala on leikattu jostakin isosta valmiskakusta ja reunaan on vain hieman pursotettu kermavaahtoa ja päälle lisätty sitruunamelissan lehti. Paras osa jälkiruoassa on kermavaahto, joka sentään vaikuttaa itse vispatulta. Kakku on lähestulkoon samanlaista kuin joku aika sitten Siwan avajaisissa tarjoiltu Fazerin vadelmakakku, joka itse asiassa sekin oli kosteampaa ja päällä oli reilummin vadelmaa. Vanhan Myllyn valmiskakku on siis varmaankin jotain Fazerin kakkua halvempaa. ”Talon kakku” kuulostaa tietenkin paljon paremmalta kuin ”Pakkasesta sulatettu, muutaman päivän seissyt, halvin mahdollinen tukusta saatava levykakku”. En usko että kartanonherrat, -rouvat tai pehtoorit ovat tällaista nähneetkään koskaan kartanon mailla. Palaa ei saa edes syötyä kokonaan, se on niin mautonta ja kuivaa. Suoraan listalta otettuna Talon kakku maksaisi 7,50 euroa. Huh.

Mietin ihmisiä jotka olivat kehuneet ravintolaa. He olivat kaikki käyneet paikassa kesällä ja ovat varmaankin ottaneet terassilla ensin muutaman oluen tai siiderin ennen kuin ovat syöneet mitään. Luulen että kesä, pieni hiprakka ja vehreä ympäristö luovat myös täysin erilaisen tunnelman, jolloin tällaisen ruoan voi ehkä antaa anteeksi jos muuten on mukavaa. Joku kehujista taisi tuolloin olla rakkauden huumassakin, jolloin tietenkään mitään moisen ihmisen sanomaa ei pitäisi ottaa tosissaan. He eivät näe harmautta eivätkä maista keskinkertaisuutta, tuhnutkin näyttävät taiteelta. Luulen että rakastuneet pöhelöt ja kesälomalaiset myös käyttävät rahaa usein huolettomammin eivätkä välttämättä katso hintoja niin tarkkaan. Voi olla että Vanha Mylly luottaakin juuri tähän ja suurin osa heidän tuloistaan tulee kesäkävijöistä jotka juovat enemmän kuin syövät. On kuitenkin sääli että näin kivassa miljöössä oleva paikka heittää hukkaan juuri ne mahdollisuudet joilla he voisivat erottua ja itsekin tuntea ylpeyttä ruoasta jota tarjoavat. Onnistunut alkuruoka kun antoi kuitenkin viitteitä siihen, että mahdollisuudet paljon parempaankin olisivat olemassa.

Lähtiessämme tajuamme puolisoni kanssa että 18-vuotis vuosipäivämme on melkein päivälleen tänään. Juhlimme sitä kuin sattumalta. Onneksi tässä vaiheessa ei enää niin haittaa jos kaikki ei mene pilkulleen, vuodet ja lapset tekevät armolliseksi. Saimmehan sentään hetken kahdestaan. 18 vuotta sitten kaikki olisi varmaan tuntunut erilaiselta, ehkä ravintola OLI silloin erilainen, tyylivirtausten aallonharjalla, tuolit juuri maalattuina muodikkaan lohenpunaisiksi. Silloin meillä ei olisi kyllä ollut varaa syödä Vanhassa Myllyssä. Muistan vieläkin miten snägäristä ostettu kokolihahampurilainen kaikilla mausteilla ja maito maistuivat taivaalliselta nautittuna keskellä yötä Ateneumin rappusilla, baari-illan päätteeksi. Ehkä ne maistuisivat taivaalliselta vieläkin, en vain tiedä, koska Ateneumin kulmalla ei ole ollut snägäriä enää vuosikausiin. Niin ne ajat muuttuvat.

Syömässä: Kreikkalainen Grilli Souvlaki

Jos tässä blogissa olisi kategoria nimeltään Löydöt tai Helmet, tämä kuuluisi niihin. Ehkä ihan tätä varten minun pitääkin luoda tuollaiset kategoriat, koska Kreikkalainen Grilli Souvlaki kuuluu ehdottomasti molempiin. Löytö se on siksi, että törmäsimme grilliin ensimmäistä kertaa aivan sattumalta enkä olisi koskaan arvannut että Tikkurilan torilta löytyy näin hyvää ruokaa ja erinomaista palvelua. Helmi se on siksi, että tarjonta on aitoa, maukasta ja erittäin edullista. Hinta-laatusuhde on tässä paikassa enemmän kuin kohdallaan.

Osuimme grillikioskille ensimmäistä kertaa toukokuussa 2014 kun olimme tyttäreni kanssa pitkällä pyörälenkillä. Muistelen että samoilla kohdin oli aiemmin ollut jonkinlainen kiinalaista ruokaa tarjoava kioski jota emme koskaan olleet ehtineet kokeilla. Olin iloisesti yllättynyt kun huomasin että paikalla olikin nyt tarjolla kreikkalaista ruokaa, kiinalaisia ravintoloita kun löytyy muutenkin aika paljon jo pelkästään Tikkurilasta.

Meillä oli juuri sopivasti pieni nälkä ja sen verran käteistä mukana että saimme ostettua pientä hiukopalaa. Grillissä kävi ainakin tuolloin vain käteinen ja nykyään varaankin sitä aina mukaani jos poikkean ostoksille. Itse valitsin ensimmäisellä kerralla listalta Kebab Souvlakin, joka tarkoitti tässä tapauksessa pitaleivän sisään käärittyjä jauhelihapötköjä, salaattia, tomaattia, sipulia, ranskalaisia ja tzatzikia. Tyttäreni olisi halunnut listalla olevan Hot Dogin, mutta ainekset siihen olivat kuulemma loppu. Kioskia hoitava kreikkalainen mies kuitenkin ehdotti, että hän voi tehdä tyttärelleni erikoisannoksen, johon tulisi hänen itse tekemiään makkaroita. Hän siivutti makkarat ja paistoi ne, kääräisi ne pitaleivän sisään johon tuli myös kastiketta ja salaattia. Erikoinen oli ehdoton hitti, josta tuli oitis tyttäreni suosikki. Onneksi hodariainekset olivat loppu koska tämä oli jotain paljon maukkaampaa.

Itsekin maistoin tuosta erikoisesta palan ja makkarat olivat todella meheviä ja erinomaisesti maustettuja. Juttelin miehen kanssa ja hän kertoi tekevänsä kerran viikossa ison erän kreikkalaisia makkaroita ja myyvänsä niitä myös ihan sellaisenaan. Hän esitteli myös muita tuotteita ja sanoi että tekee itse myös esimerkiksi baklavat. Mietin että niitä täytyisi kokeilla seuraavalla kerralla.

Tämän ensimmäisen kerran jälkeen olemme käyneet pariinkin otteeseen hakemassa Tikkurilan torilta souvlakeja, aina jos sinne päin osumme tai muistuu mieleen tämä erinomainen paikka. Ensimmäisellä kerralla käydessämme kioski oli pienempi, pyörien päällä oleva vaunu, nyt se on muuttunut pysyvämmäksi kioskimaiseksi rakennukseksi jossa on jatkeena pieni katettu istuma-alue. Ilmeisesti muutkin ovat siis tarjottavista pitäneet ja toivottavasta pitävät jatkossakin, koska olisi todella mukavaa jos tämä pieni kreikkalaisen ruoan keidas pysyisi Tikkurilan torilla.

Tähän mennessä olemme ehtineet kokeilla makkara-erikoisen lisäksi naudanliha- ja kanasouvlakeja. Näistä pidin itse enemmän jauhelihaversiosta, vaikka kanakin oli ihan hyvää. Naudanliha on listassa nimellä kebab (naudan jauhelihapihvi). Tuo jauhelihan koostumus oli nyt viimeisimmällä kerralla erilainen kuin aiemmin, pitaleivän välissä oli yksi pidempi jauhelihapötkö kun ennen on ollut muutama lyhyempi ja tiiviimpi lihapötkö. Molemmat ovat olleet maukkaita, liha on aina ollut hyvin maustettua. Ainoa toiveeni olisi ehkä että souvlakissa olisi mukana hieman enemmän tzatzikia, sillä pidän yleensäkin todella paljon kastikkeista.

Olemme testanneet myös baklavaa, joka oli makuuni ehkä himpun turhan kuivaa ja maussa erottui erityisen vahvasti kaneli. Tässäkin tapauksessa, kuten kastikkeidenkin kanssa, pidän mahdollisimman kosteista ja mehukkaista myös baklavassa. Ei siis silti yhtään hullumpaa sekään ja odottelen että pääsemme testaamaan vielä muitakin tarjolla olevia jälkiruokia, joita ilmeisesti on aina silloin tällöin, vaihdellen eri päivien mukaan. Toinen ruoka jonka haluan listalta myös vielä joskus kokeilla on herkulliselta vaikuttava Halumi-burger jossa on naudanlihapihvin lisäksi halloumi-juustoa. Fetajuusto- ja pinaattipiirakat kuulostavat myös hyviltä.

Hinnat ovat tässä paikassa edullisia, esimerkiksi käsin syötävä souvlaki on vain viisi euroa. Näitä on kiva hakea vaikka kassillinen mukaan koko perheelle. Jos siis pidät kreikkalaisesta ja haluat kokeilla jotain hieman erilaista ja edullista, suuntaa Vantaan Tikkurilaan, Kreikkalaiseen Grilli Souvlakiin. Kuten heidän nettisivuillaankin sanotaan: ”Meidän filosofia: Koko, laatu, edullinen hinta.” Tämä pitää erinomaisesti paikkansa. Souvlaki.fi löytyy myös Facebookista, jossa lienee hieman ajankohtaisempaa tietoa.

Tämä on paikka johon tulee ehdottomasti mentyä uudestaankin.

Syömässä: Ravintola Lasipalatsi

Meidät oli kutsuttu syömään Ravintola Lasipalatsiin, jossa en ole koskaan ennen käynyt. En tiedä miksen ole, ehkä sijainti on liiankin keskeinen. Ovien ohi kävelee, muttei koskaan mene sisään, paitsi nyt talvisena maanantai-iltana, kun vihdoin astuimme sisään ja suunnistimme yläkertaan.

Puitteet olivat mukavat joskin omaan makuuni hieman turhan kolkot, vaikka funkkiksesta pidänkin. Meillä oli jo kova nälkä ja salissa leijui ihana blinien tuoksu. Lasipalatsissa on Bliniviikot 5.1.-2.4.2015 jolloin voi valita alkupalaksi vain yhden blinin tai ottaa ”Syö niin monta bliniä kuin jaksat” – annoksen.

Palvelua sai odottaa hävyttömän kauan. Tarjoilija kaatoi kaikille alkuun vettä metallikannusta, tämän jälkeen hän aikalailla katosi. Vettäkin piti erikseen pyytää lisää. Onneksi alkuun tarjoiltiin pieni leipäkori, koska nälkä vain kasvoi tuoksujen tulviessa saliin. Ravintolassa oli yllättävän paljon asiakkaita maanantai-illaksi, meidänkin pöytäseurueessamme lähemmäs kymmenen. En tiedä johtuiko kenties tästä että tarjoilijat tuntuivat olevan hieman hukassa.

Kun vihdoin saimme tilauksen sisään, alkoi uusi odotus. Ensimmäisenä tuotiin blinilautaset niitä tilanneille. Usea meistä otti ”Syö niin monta bliniä kuin haluat, kuudella lisäkkeellä”. Lisäkkeet olivat muikunmätiä, sipulia ja smetanaa, graavilohitartaria, metsäsienisalaattia ja marinoitua sipulia, vuohenjuustokreemiä ja punajuuri-omenasalaattia, katkarapuskagen sekä suolakurkkuja, hunajaa ja smetanaa.

Ensin tuotiin lautanen jossa oli pelkät lisukkeet, tarjoilijat menivät sekaisin siinä kelle meni allergia-annos. Huomasimme itse virheen kun yksi annos näytti erilaiselta ja kysyimme asiasta. Tarjoilijat eivät tuntuneet tietävän koko annoksesta mitään, joten päättelimme keskenämme kelle se kuuluu. Itse bliniä piti vielä odottaa erikseen, siinäkin kesti. Kun vihdoin saimme kukin yhden blinin, suoraan pannulta tarjoiltuna, mietin mistähän niitä saa lisää kun annos kuitenkin oli ”Syö niin monta bliniä kuin haluat”.

Meidän blinejä tilanneiden odotus oli kuitenkin pientä verrattuna niiden ihmisten odotukseen jotka tilasivat jotakin muuta à la carte listalta. He istuivat ja odottivat kun me söimme blinejä jotka olivat yllättävän kovia, niitä olisi voinut käyttää frisbeenä. Itse pidän enemmän pehmeistä ja kuohkeista blineistä, nämä olivat todella tuhteja ja äärimmäisen rasvaisia. Olisin kuitenkin jo pian halunnut toisen, mutta tarjoilijaa, saati blinejä ei näkynyt mailla halmeilla, kunnes huomasin että viereiseen pöytään vietiin jossain vaiheessa lisäblinejä. Viittilöin tarjoilijan meidän pöytäämme jossa istui jo ainakin neljä tai viisi ihmistä blinilautaset bliniä vailla. Hieman parempaa huomiointikykyä toivoisi varsinkin tällaisen annoksen kanssa, jossa on tarjoilijan varassa sen suhteen, milloin blinejä saa lisää. Ei ole mukavaa istua ja odottaa ja joutua vieläpä erikseen pyytämään palvelua jonka pitäisi pelata automaattisesti.

Blinitarjoilija oli eri kuin varsinainen oma tarjoilijamme, kivikasvoinen mies, joka ei juuri hymyillyt. Hän taisi olla hieman väsynyt, koska tarjoillessaan valkoviiniä hän meinasi ensin viinilasin sijasta kaataa viinin pullosta suoraan wine cooleriin. Tarjoilija huomasi että me huomasimme ja tällöin hän hieman nauroi, tämä tuntui sekä huvittavalta että samalla mukavalta, mies osasi hymyillä. Tuota hymyä ja hieman iloisempaa asennetta olisi vain mielellään nähnyt enemmänkin.

Ravintola Lasipalatsin sivuilla lukee, että heidän palvelulupauksensa on: ”Tervehdimme Sinua aina iloisesti ja aidosti! Palvelemme Sinua henkilökohtaisesti, ammattitaidolla ja tunteella!” Tämä on sinänsä outo lupaus, sillä miten muutenkaan he tervehtisivät kuin aidosti? Epäaidostiko? Eikö tällaisen pitäisi olla itsestään selvää? Sinänsä saamamme palvelu oli varmaankin erittäin aidosti suomalaista, iloisuudesta tai tunteesta en niinkään tiedä. Tietenkin ulkona oli kylmää ja märkää, sillä onhan nyt talvi ja auringonpaistetta vähän. Ehkä tarjoilijan pitää kävellä työvuoronsa päätyttyä kotiin. Korsoon. Ehkä hän oli unohtanut ottaa aamulla D-vitamiinipillerin ja vaimo oli laittanut mukaan väärät kengät, ne jotka vuotavat. Tai ehkä tarjoilija oli syönyt tauollaan pari kylmettynyttä bliniä eikä kyennyt juuri puhumaan saati hymyilemään kun tuntui että rasva puskee ulos otsasta. Mistäs me tiedämme mitä muiden ihmisten elämään kuuluu tai mitä he käyvät päivittäin läpi.

Kun ensimmäinen blini oli iskeytynyt mahanpohjaan, tuntui jo hieman raskaalta. Ehkä onkin ravintolan puolelta suunnitelmallista, että tarjoiluun jätetään tauko, jotta ruoka ehtii laskea, eivätkä ihmiset jaksakaan syödä lainkaan niin monta bliniä kuin haluaisivat. He syövät vain sen mitä kykenevät. Minun kuntoni loppui kahteen. Päällisistä ehdottomasti paras oli katkarapuskagen, seuraavana graavilohitartar, myös marinoidut sipulit olivat hyviä. Sienisalaatti oli kuitenkin hieman mautonta ja myös punajuuri-omenasalaatilta jäi kaipaamaan enemmän. Suolakurkut vaikuttivat hieman nahistuneilta. Kokonaisuus oli kuitenkin mukava, koska siinä oli niin montaa eri sorttia makuja, kotona kun ei yleensä jaksa blinien seuraksi laittaa ihan niin montaa erilaista lisuketta.

Jossain vaiheessa toista bliniä, kun muiden ruokien tilaajat eivät edelleenkään olleet saaneet annoksiaan, joku kävi kysymässä asiasta. Vastaus oli että he koittavat tarjoilla ruuat samaan aikaan sen mukaan miten ihmiset ovat tilanneet alkupaloja. Vastaus oli absurdi, koska kukaan seurueestamme ei ollut tilannut alkupaloja. Tämä on asia jota en todellakaan ymmärrä, jos huomataan että ollaan kämmätty, miksei sitä voida rehellisesti myöntää, pahoitella asiaa ja tarjota asiakkaalle vaikkapa ilmaista juomaa, jälkiruokaa tai muuta, osoituksena siitä että asiakas on heille tärkeä? Tällainen pieni asia, joka ei ravintolalle paljoa maksaisi, on ainakin minun mielessäni aina ollut ns. Make it or break it -hetki, se kertoo selvästi sen kannattaako kyseiseen paikkaan enää koskaan tulla uudestaan ja kannattaako sitä suositella ystäville. Välinpitämättömyys tai selittely ovat pahimpia, ystävällisyydellä ja pahoittelulla saa jo pisteitä ja muulla huomioimisella siihen päälle todellista plussaa. On surullista miten huonosti tällainen istuu suomalaiseen ravintolakulttuuriin. En tiedä mikä kumma siinä on niin vaikeaa. Onneksi toki positiivisiakin kokemuksia on vastaavista tilanteista ja nämä ravintolat ovatkin sellaisia, joihin tulee mentyä aina uudestaan.

Siinä vaiheessa kun blinien syöjät olivat jo melkein lopettelemassa, tulivat muut annokset vihdoin pöytään. ”Fileetä Sallan villiporosta, paahdettua maa-artisokkaa ja tyrni-sipulihilloketta” kuulostaa paljon paremmalta annokselta kuin miltä näyttää. Koristerehut olivat jo nuupahtaneita, en tiedä oliko ne laitettu annoksen päälle sellaisina, vai oliko lautanen odotellut jossain lämpölampun alla aivan turhan kauan. Annoksen tilaaja ei ollut tyytyväinen makuunkaan, oli kuulemma pettymys. Tämä lienee ekstraharmillista kun on joutunut nälissään odottelemaan ja katselemaan muiden syömistä, sitä toivoisi tietenkin että odotus olisi edes vaivan arvoinen.

Jälkiruokaa emme enää jaksaneet koska tuntui kuin vatsanpohjassa olisi ollut betonia. Oli aika sanoa hyvästit. Ilta oli silti onnistunut lähinnä erinomaisen seuransa ansiosta. Seuraavaksi suuntaamme kuitenkin syömään johonkin toiseen ravintolaan jossa on toivon mukaan hieman enemmän tunnetta ja ymmärrystä palvelusta.