Tämänkertainen tarina liittyy ruokaan korkeintaan sivuten. Tapasimme muutaman vanhan ystävän kanssa ja päätimme kirjoittaa, ihan old school, kynällä ja paperilla. Kuvitelkaa. En edes muista milloin olisin kirjoittanut vain kynällä ja paperilla, muuta kuin kauppalistaa ainakaan. Aikaa oli kymmenen minuuttia ja teemoja erilaisia, teimme runoja, tarinoita ja kirjeitä. Osaan oli annettu lause tai sanoja, jotka tekstissä pitää olla mukana ja joihinkin vain otsikko.
Keitimme kahvia, söimme mustikoita, raparperipiirakkaa jäätelöllä ja kierrepullaa. Eihän nyt tyhjällä vatsalla sentään jaksa kirjoittaa. Yhden harjoituksen formaattina oli runo. Kääk. En muista milloin olisin viimeksi kirjoittanut runoa. Aiheena Limarakkaus. Mitä ihmettä on limarakkaus?!! Protestoin. Sitä ei otettu kuuleviin korviin, aihe mikä aihe. Kello alkoi käydä. Hörppäsin kahvia ja aloin kirjoittaa.
LIMARAKKAUS
Mitä on rakkaus,
Sanni kysyi,
kun tarjosin kyytiä.
Minäkö sen tiedän?
Tuskastuin,
taas näitä.
Eikö voitaisi vain ajaa,
olla hiljaa.
Katsoa kun sade,
hakkaa ikkunasta,
kuolleet itikat.
Jääneet siihen mökiltä,
enää raatoja.
Sielläkään ei saanut istua,
rannalla rauhassa.
Mitä on rakkaus?
Mennäänkö naimisiin?
Putsasin kaloja,
limaisia suomuja sormissa,
sitten huulilla.
Pitikö juuri silloinkin,
koittaa suudella.
Sitäkö on rakkaus?
Kyllähän runossa toki mainitaan myös kala, eli ei tämä nyt ihan aiheen vierestä ole, vaikka kuuluukin ehkä enemmän kategoriaan sielunruoka. Jos sitten vaikka laadin tänne seuraavaksi kala-aiheisen reseptin tasapainottamaan.
Sovimme jo uudet treffit joihin mietimme kynän ja paperin seuraksi tapaksia ja punaviiniä. Ruoan vierestä siis taas kirjoittamaan, katsotaan millainen on seuraava tuotos.
Fork-it-to-me 