Olen jo pitkään ajatellut että kuusenkerkistä pitäisi tehdä jotakin. En enää muista mistä sen alun perin sain päähäni, mutta olen höpöttänyt kerkistä jo varmaan kolme vuotta. Jostain syystä olen ilmeisesti ajoittanut höpötykseni kuitenkin aina täysin väärään vuodenaikaan, koska mitään kerkkiä ei ole ollut tarjolla missään kuusissa lähimaillakaan.
Tänä vuonna kun aloin taas toistelemaan että kuusenkerkkiä voisi kyllä joskus kerätä ja mistähän niitä löytyisi, niin armas puolisoni osoitti keittiön ikkunasta ulos ja sanoi lyhyesti: Tuosta. Tuijotin pihallemme, siinähän se oli, kuusi täynnä upeita, vaaleanvihreitä kerkkiä. Olin varmaan sokea. Tai katsonut ikkunasta ulos aina väärään aikaan tai en vain ollut nähnyt metsää puilta tai tässä tapauksessa puuta metsältä. Vaikkemme metsässä asukaan. Puuta pihalta? No, samantekevää. Nappasin käteeni pussin ja suunnistin ulos.
Kuusenkerkät eivät kuulemma kuulu jokamiehenoikeuksiin, jolla nyt ei sinänsä niin väliä, koska omasta pihastaan saa kukin säätyyn, sukupuoleen ja poliittisiin näkemyksiinsä katsomatta poimia mitä haluaa ja minähän halusin. Sellaista se on kun naiset vyöryttävät yhteiskunnassamme, vievät kerkätkin puista ja kehtaavat tehdä niistä siirappia mokomat. Onneksi meidän kuusemme on giganttinen ja siitä riittäisi monelle. Ja sanovat vielä ettei koolla muka ole merkitystä..
Keräämisen jälkeen luin läpi useita erilaisia kuusenkerkkäsiirappireseptejä koska en ole sellaista ennen tehnyt. Eihän minulla ollut ollut kerkkiäkään, sokealla. Reseptejä selaillessa näytti siltä että amerikkalaiset tykkäsivät tehdä kaiken nopeasti suitsait, ainekset kattilaan ja menoksi, suomalaiset hauduttelivat ja pyörittelivät pitkään ja hellästi. Kreikkalaiset olivat sitä mieltä että kuka hullu nyt jotain kuusenkerkkiä syö, ei heidän vaan tarvitse kun Välimeren rannalla on niin yltäkylläisesti kaikkea paljon upeampaakin syötävää. Koitin luovia kulttuurien välimaastossa, amerikkalainen oksat-pois tapa vetosi minuun henkilökohtaisella tasolla eniten, mutta ajattelin kokeilla jonkinlaista eri maiden ja tapojen yhdistämistä.
Liotin kerkät vedessä yön yli kuten kaikki suomalaiset tuntuivat tekevän. En kuitenkaan siksi, että se olisi ollut minusta jotenkin oleellista vaan koska olin laiska. Oli jo ilta ja Orange is the New Blackin uudet kaudet olivat tulossa Netflixiin, siirapin teko sai odottaa seuraavaan päivään. En todellakaan tiedä onko tuolla yön yli liotuksella mitään vaikutusta ja jos niin mitä. Toiset tuntuivat myös kaatavan liotusveden pois, joka oli minusta sulaa hulluutta, en tietenkään kaataisi tuota herkkuvettä pois! Tässä varmaan sitten amerikkalainen minäni astui mukaan kuvaan, sillä seuraavaksi iskin kaiken sellaisenaan kattilaan kiehumaan.
Vaniljainen Kuusenkerkkäsiirappi a.k.a. Herkkä Kerkkä siirappi
1,5 l vettä
5-7 dl kuusenkerkkiä
200 grammaa palmusokeria
2dl sokeria
1 vaniljatanko
Mitat ovat, kuten aina, hieman sinnepäin. En yleensä mittaa aineksia kovin tarkkaan, vaan tutkin ja maistelen mennessä. Monissa ohjeissa kerkkiä käytettiin jopa litra tai yli samaan vesimäärään, mutta minusta tästä pienemmästä määrästä tuli täysin riittävästi makua ja sopiva määrä siirappia. Toki jos haluaa tehdä isomman erän, niin soveltaa sitten määriä sen mukaan.
Kuusenkerkät likosivat yön yli kulhossa joka vetää n. 1,5 litraa vettä. Pinnalla oli muutama pieni roska jotka poimin pois. Aamulla kaadoin kaiken kattilaan ja laitoin kiehumaan. Säädin lämmön pienemmällä ja jätin kerkät hautumaan tunniksi tai pariksi. En katsonut kelloa vaan koitin kuumeisesti saada Sims Freeplayssä rahaa ja valtaa joten tämäkin aika on sinnepäin.
Huomasin jossain kohtaa digitaalista kaksoiselämääni että vettä on haihtunut liikaa, joten lisäsin sitä ja annoin kiehua vielä hetken. Tässä kohtaa keitoksen maku on todella tujakka. Siivilöin kerkkämassan ja laitoin sen talteen, kaadoin nesteen takaisin kattilaan. Mittasin, että nestettä oli tässä vaiheessa viitisen desiä.
Sokerin määrä oli eri resepteissä hyvin erilainen, joten ajattelin tehdä senkin makutuntumalla. En yleensä pidä liian sokerisesta, mutta tarpeeksi piti tietenkin laittaa että saa siirapin ja myös niin, että maku olisi hyvä eikä liian ätväkkä. Minulla sattui olemaan pöydällä pussillinen palmusokeria jonka olin juuri ostanut tamperelaisesta thai-kaupasta (terveisiä vaan Tampereelle, jossa on montakin hyvää etnistä ruokakauppaa). Tuumin että sehän voisi sopia hyvin koska molemmat ovat puita joten palmu ja kuusi ne yhteen soppii. Laitoin kattilaan muutaman palluran, eli hieman reilu 200 grammaa palmusokeria. Liotin sokerin nesteeseen ja maistoin, keitos kaipasi selvästi lisää sokeria. Tässä vaiheessa turvauduin tavalliseen sokeriin joka toi heti enemmän makeutta. Lisäsin myös vaniljatangon, johon olin tehnyt viillon, koska tuntui että vahva sitruksinen ja havumainen maku kaipasi jotakin parikseen. Vanilja toimi erinomaisesti ja teki mausta hieman pehmeämmän. Hieman vielä sekoittelua ja lopuksi ei muuta kuin siirappi puhtaaseen lasipulloon- tai purkkiin jossa sen pitäisi säilyä hyvin ja pitkään.
Kuusenkerkkäsiirappiahan käytetään myös yskänlääkkeenä enkä yhtään ihmettele, koska se varmasti suuremmissa määrissä nautittuna avaa kaikenlaiset tukokset. Koitin jo miettiä minkä kanssa siirappi sopisi kivasti ja mieleeni tuli ensimmäisenä kuuma vohveli vaniljajäätelöllä ja tuoreilla mansikoilla, joiden päälle liruttaisi pienet tiraukset vaniljaista kuusenkerkkäsiirappia. Sitä ei tarvinne paljon, vaan juuri sen verran että siirappi taittaa makuja sitrusmaisella kirpeydellään.
Aika mielenkiintoista tosiaan tuo, miten sitruksinen tuoksu ja maku kerkissä on. En jotenkin ollut ajatellut niitä sellaisiksi, mutta pidän tuosta makuvivahteesta paljon. Selvitin että kuusenkerkissä onkin runsaan C-vitamiinin lisäksi mm. sitruuna-, viini- ja omenahappoa. Ilmankos. Kerkillä on kuulemma myös virtsan, hien ja sapen eritystä lisäävä vaikutus. Hmm.. haiset siis pahalta ja juokset pissalla jos syöt siirappia paljon. Luulen että pieni määrä todellakin riittää.
Siirapin lisäksi tein kuusenkerkkäsuolaa ja kahta eri sorttia kuusenkerkkäkeksejä. Ensimmäinen erä oli murokeksityyppinen johon käytin tuoreita kerkkiä ja toiseen idea tuli siitä kun siirapinteosta jäi keitettyä kerkkämassaa yli. Missään netissä en nähnyt reseptejä tai kirjoituksia siitä, että ihmiset olisivat säästäneet tuon massan tai käyttäneet sitä mihinkään. Sulaa hulluutta. En ymmärrä miten kukaan voisi tuota ihanaa, vihreää, aromaattisen tuoksuvaa höttöä heittää menemään. Se oli kuin kaunista muovailuvahaa, johon teki mieli upottaa sormensa (ja niin sekä minä että lapset upotimmekin). Massassa tuskin on enää kovastikaan vitamiineja tallella, mutta tuoksu on edelleen upea ja makua sekä kuitua siinä ainakin on. Näistä kekseistä tuli todella muhevia ja hyvän makuisia, joten suosittelen todellakin säästämään keitetyn kerkkähötön ja kokeilemaan sen jatkojalostusta. Joka puraisulla tuosta pehmeästä keksistä pystyi maistamaan kuusen raikkauden.
No niin, tarpeeksi kerkkämössön suitsutusta. Seuraavassa postauksessa laitan reseptit molempiin kekseihin.
Fork-it-to-me 