Torstai-iltana Herttoniemen kartanolla hämärtää ja kaikki näyttää harmaalta. Navigaattori neuvoo hieman harhaan, mutta löydämme silti perille. Parkkipaikalla on muutamia autoja, niiden vieressä oransseja työmaatolppia. Kartanorakennus, rapistuvine alaosineen, näyttääkin kieltämättä siltä, että se kaipaisi hieman remonttia.
Kartanon vieressä on vanha pehtoorin talo jossa toimii Ravintola Vanha Mylly. Olemme kuulleet paikasta lähinnä hyvää, joten odotukset ovat korkealla. Astumme sisään, jossa saamme hieman hitaan vastaanoton, meidät ohjataan ikkunan viereiseen pöytään. Ravintolan sisäpuoli yllättää, ulkoa idyllinen, punainen puutalo on sisältä kolheron yksinkertainen ja vanhahtava. Tuntuu kuin tekisi aikamatkan 90-luvulle, pintoja ei varmasti ole uusittu sen jälkeen. Tuolit ovat omituisen lohenpunaisia ja joissakin kohtaa seinillä on tahroja. Pöytäliinat ja kattaus ovat siistejä.
Tilaamme kolmen ruokalajin menun, jossa alkupalana on Katkarapukimara, pääruokana Härän sisäfilettä, pippurikastiketta, maalaisranskalaisia ja salaattia ja jälkiruokana Talon täytekakkua. Meidän lisäksemme ravintolassa on kolme pöytäseuruetta joista kaksi puhuu ruotsia. Ensimmäistä ruokalajia ei tarvitse odottaa kauaa, Katkarapukimara osoittautuu Toast Skageniksi saaristolaisleivällä. Alkupala on erinomainen, lämmin leipä on juuri sopivan ohut ja ihanan rapeaksi voissa paistunut, katkarapupäällistä on runsaasti ja sen maut ovat tasapainossa. Onnistunut alku antaa ehkä odottaa liikaa ja osoittautuu tämän menun osalta lähinnä one hit wonderiksi, koska siitä eteenpäin tarjottavat annokset ovatkin lähinnä pettymyksiä.
Odotellessamme pääruokaa, alkaa ulkona olla jo aivan pimeää. Ikkunan ulkopuolella oleviin vanhoihin puutikkaisiin on kieritetty ulkovaloja, jotka loistavat tunnelmallisesti. Pihalla pomppii yksinäinen citykani. Muuten maisema on ankea, osittain lumisen pellon takaa pilkottaa kerrostaloja, mutta koitan kuvitella miten erilaiselta kaikki varmasti näyttää kesällä. On todella harmi ettei ravintolan sisätiloihin ole saatu samaa lämpöä ja tunnelmaa mitä pimeässä hohtavat ulkovalot tuovat. Jos sisustusta ja värimaailmaa hieman uusittaisiin ja mukaan tuotaisiin paremmin vanhan rakennuksen henkeen sopivia huonekaluja tai muita visuaalisia elementtejä, paikka voisi olla aivan erilainen.
Vessassa käydessä huomaan että siellä tuoksuu puhtaalta, mutta ovenpielet ovat ällöttävän nuhruiset ja lukko aivan remppa, mietin aukeaakohan se jos sen kerran laittaa kiinni. Pääsen onneksi ulos ja takaisin eteisaulaan, jonka seinillä on kehystettynä vanhoja lehtileikkeitä, joissa Vanhaa Myllyä kehutaan. Tuntuu kuin aika olisi ajanut paikasta ohi. Tässä vaiheessa kuitenkin vielä odotan innolla pääruokaa, joka jo heti eteen saapuessaan näyttää siltä, että kyseessä ei tule olemaan menestys.
Sisäfile on kasa ohuita siipaleita jotka on hukutettu kastikkeeseen. Maalaisranskalaiset ovat aivan tavallisia ranskalaisia, joista väkisinkin ihmettelee mistä ne ovat mahtaneet saada pramean maalais-etuliitteensä. Ehkä se juontaa juurensa siitä, että ranskanperunat tarjoillaan kartanon vieressä, puistomaisessa ympäristössä. Toisaalta tällä logiikalla, kaikki mitä syömme kesäisin mökillä, olisi aivan supermaalaista. Söisimme niin maalaisperunoita kuin maalaisporkkanoitakin, metsästä poimisimme maalaismustikoita ja järvestä onkisimme maalaiskalaa. Jos tämä on vain sanahelinää ja tapa saada annos kuulostamaan paremmalta kuin onkaan, taktiikka toimii vain siihen asti kun maalaisranskalaisia ei vielä näe edessään.
Ranskalaiset eivät kuitenkaan ole ainoa pettymys pääruoan osalta. Sen lisäksi että liha ei maistu aivan tuoreimmalta mahdolliselta, annoksessa lisukkeena oleva salaatti on lautaselle kaadettua, totaalisen ankeaa pussisalaattia, jonka päälle on hipsautettu hieman persiljaa ja valutettu samanlaista salaatinkastiketta kuin kaikissa lähiö-ostareiden kebabpaikkojen take-away annoksissakin. Kebab-annosten salaateissa on kuitenkin yleensä lisäksi edes muutama viipale tomaattia ja kurkkua, tässä salaatissa ei ole mitään ylimääräistä ja tuntuukin että kokilta on lisukkeiden osalta mielenkiinto ja motivaatio loppunut täysin kesken. Jos annokseen laitetaan mukaan salaattia, voisiko se kenties olla jotain muuta kuin suoraan pussista lautaselle kaadettua? Voisiko siihen lisätä jotakin tai voisiko edes kastike olla hieman omaleimaisempaa? Jos salaatti on kustannuskysymys, voisiko lisäkkeeksi miettiä vaikkapa mieluummin juureksia, joista saisi erittäin hyvää edullisesti? En tiedä mitä ajatella, ihmettelen miten Vanha Mylly kehtaa tarjota tällaista niillä hinnoilla jotka heillä on. Hinta-laatusuhde ei tässä todellakaan kohtaa. Jos listalta tilaisi erikseen Pippuripihvin, pippurikastikkeella ja maalaisranskalaisilla, hinta olisi 29,50 euroa. Lähes kolmenkympin listahinnalla pitäisi saada jotakin todella paljon parempaa ja loppuun asti mietitympää kuin mitä me saimme.
Tunnelma lässähtää ja ikkunasta vetää. Pöydälle tuodaan tuikkukuppi jossa steariini on valunut ja sotkenut kupin toisen puolen. Ehkä sitäkään ei ole putsattu sitten 90-luvun. Mietimme minkähänlaista Talon täytekakku mahtaa olla, onko se illan pelastus vai floppi. Tarjoilu toimii nopeasti ja on perusystävällistä. Ravintolassa ei tietenkään ole paljoakaan syöjiä, joten kiirettä ei ole. Saamme jälkiruoat eteemme hyvinkin pikaisesti. Kakku näyttää heti ensisilmäyksellä siltä että se ei todellakaan ole itse tehtyä, vaan pala on leikattu jostakin isosta valmiskakusta ja reunaan on vain hieman pursotettu kermavaahtoa ja päälle lisätty sitruunamelissan lehti. Paras osa jälkiruoassa on kermavaahto, joka sentään vaikuttaa itse vispatulta. Kakku on lähestulkoon samanlaista kuin joku aika sitten Siwan avajaisissa tarjoiltu Fazerin vadelmakakku, joka itse asiassa sekin oli kosteampaa ja päällä oli reilummin vadelmaa. Vanhan Myllyn valmiskakku on siis varmaankin jotain Fazerin kakkua halvempaa. ”Talon kakku” kuulostaa tietenkin paljon paremmalta kuin ”Pakkasesta sulatettu, muutaman päivän seissyt, halvin mahdollinen tukusta saatava levykakku”. En usko että kartanonherrat, -rouvat tai pehtoorit ovat tällaista nähneetkään koskaan kartanon mailla. Palaa ei saa edes syötyä kokonaan, se on niin mautonta ja kuivaa. Suoraan listalta otettuna Talon kakku maksaisi 7,50 euroa. Huh.
Mietin ihmisiä jotka olivat kehuneet ravintolaa. He olivat kaikki käyneet paikassa kesällä ja ovat varmaankin ottaneet terassilla ensin muutaman oluen tai siiderin ennen kuin ovat syöneet mitään. Luulen että kesä, pieni hiprakka ja vehreä ympäristö luovat myös täysin erilaisen tunnelman, jolloin tällaisen ruoan voi ehkä antaa anteeksi jos muuten on mukavaa. Joku kehujista taisi tuolloin olla rakkauden huumassakin, jolloin tietenkään mitään moisen ihmisen sanomaa ei pitäisi ottaa tosissaan. He eivät näe harmautta eivätkä maista keskinkertaisuutta, tuhnutkin näyttävät taiteelta. Luulen että rakastuneet pöhelöt ja kesälomalaiset myös käyttävät rahaa usein huolettomammin eivätkä välttämättä katso hintoja niin tarkkaan. Voi olla että Vanha Mylly luottaakin juuri tähän ja suurin osa heidän tuloistaan tulee kesäkävijöistä jotka juovat enemmän kuin syövät. On kuitenkin sääli että näin kivassa miljöössä oleva paikka heittää hukkaan juuri ne mahdollisuudet joilla he voisivat erottua ja itsekin tuntea ylpeyttä ruoasta jota tarjoavat. Onnistunut alkuruoka kun antoi kuitenkin viitteitä siihen, että mahdollisuudet paljon parempaankin olisivat olemassa.
Lähtiessämme tajuamme puolisoni kanssa että 18-vuotis vuosipäivämme on melkein päivälleen tänään. Juhlimme sitä kuin sattumalta. Onneksi tässä vaiheessa ei enää niin haittaa jos kaikki ei mene pilkulleen, vuodet ja lapset tekevät armolliseksi. Saimmehan sentään hetken kahdestaan. 18 vuotta sitten kaikki olisi varmaan tuntunut erilaiselta, ehkä ravintola OLI silloin erilainen, tyylivirtausten aallonharjalla, tuolit juuri maalattuina muodikkaan lohenpunaisiksi. Silloin meillä ei olisi kyllä ollut varaa syödä Vanhassa Myllyssä. Muistan vieläkin miten snägäristä ostettu kokolihahampurilainen kaikilla mausteilla ja maito maistuivat taivaalliselta nautittuna keskellä yötä Ateneumin rappusilla, baari-illan päätteeksi. Ehkä ne maistuisivat taivaalliselta vieläkin, en vain tiedä, koska Ateneumin kulmalla ei ole ollut snägäriä enää vuosikausiin. Niin ne ajat muuttuvat.
Fork-it-to-me 